Artisokka.org pyörii kohta noin 15 vuotta vanhan teknologian päällä. Jo aikaisemmin on ollut hankalaa löytää webbihotelleja jotka tukisivat niin vanhoja ohjelmistoversioita kuin mitä artisokka.org vaatii. Nyt myös nykyinen palveluntarjoaja lopettaa näiden tukemisen. Artisokka.org vaatisi lähes täydellisen uudelleenkirjoittamisen, joten sivuston tarina päättynee tähän.

Jos aikaa on saatan tehdä jonkun kevyen sivuston jonka kautta pääsee katsomaan vanhaa sisältöä – sisältö tietokantoineen ja tiedostoineen on tallessa.


Seuraavat suuremmat lisäykset artisokka.orgiin tulevat olemaan paljon puhutut albumit sekä jonkinasteinen facebookin hyödyntäminen. Albumit nyt ovat albumeita, joihin voi lisätä kuvia ja käyttäjä voi julkaista näitä kokonaisuuksia yksittäisten kuvien sijaan eikä siitä nyt sen enempää (varsinkin kun vieläkin hahmottelen kuinka hoidan tuon käyttäjälle helpoksi).

Facebookista sen sijaan… Olen ajatellut että kuvan tai albumin lisätessä voisi Facebookiin tulla ilmoitus käyttäjän kavereille: ”Henkilö X lisäsi uuden kuvan Artisokkaan”, ja viestin yhteydessä voisi olla myös pieni versio kuvasta. Lisäksi olen miettinyt että uudet käyttäjät voisivat mahdollisesti kirjautua sisään myös Facebook tunnuksillaan, jolloin ei erikseen tarvitse rekisteröityä. Onko muita ideoita tai toiminnallisuuksia joita Facebookista haluaisitte Artisokassa hyödyntää?


Artisokkaan käyttäjäksi rekisteröityminen on nyt mahdollista. Tarvitset rekisteröitymiseen voimassa olevan sähköpostiosoitteen. Sähköpostiosoitetta ei jaella kenellekään, eikä myöskään näytetä sivustolla ellet itse halua.

Lisäksi ensimmäinen RSS-syöte on linjoilla, voit tilata Artisokka.orgin uusimmat kuvat syötteenä sivun alalaidasta tai moderneilla selaimilla osoitepalkista näkyvästä ikonista.

Seuraavaksi fiksataan ulkoasua muutamasta paikasta, minkä jälkeen on  ehkä jälleen suurempien lisäyksien aika.


Uusi versio artisokasta on nyt linjoilla. Pieniä kauneusvirheitä sivusto vielä sisältää – en ole täysin tyytyväinen käyttäjälistauksen ulkoasuun ja muutamia muitakin asiota on siellä täällä hieman levällään.

Suurin työ on kuitenkin nyt tehty ja seuraavien päivitysten pitäisi olla helpompia nykyiselle pohjalle. Tulevaisuudessa ainakin seuraavat asiat ovat kehityksen alla:

  • Projektikansiot/albumit kuville
  • Facebook: ilmoitus minifeediin kun julkaisee uuden kuvan artisokassa

Rekisteröinti laitetaan toimimaan ja avoimeksi kaikille sen jälkeen kun näyttää siltä että sivusto kestää käytön. 🙂


Kehitystä!

11Hei08

Hulluna fiksailuja, korjailuja, pientä siistimistä, säätöä, ominaisuuksien lisäämistä ja korjaamista, asioiden tonkimista, ihmettelyä, lisäämistä, vaihtelua… Hektistä hommaa, mutta artisokan uuden version lanseeraus häämöttää yhä lähempänä! Nyt on menossa usean sivuston osion loppuhionta, profiilisivu ja kuvien lähettäminen varsinkin tarvitsevat vielä viimeisiä silauksia ennen kuin lopullisen ulkoasun luomiseen pääsee kiinni. Muutoin homma alkaa olemaan ns. pulkassa!

Uskaltaisin jopa väittää että uusi versio tulee uunista ulos viimeistään elokuussa. Tänä vuonna.

Uusi saitti laitetaan ensiksi kokeiltavaksi vanhoille käyttäjille, ja jos/kun se vaikuttaa toimivan niinkuin pitääkin, avataan uusien käyttäjien rekisteröityminen. Tässä vielä lista mitä kaikkea ekaan versioon tulee:

  • Selkeämpi kuvien selaaminen ja lähettäminen
  • Asianmukaisemmat käyttäjäsivut/-profiilit
  • Parannettu äänestys ja kommentointi
  • Linkkien jako
  • Rekisteröityneille käyttäjille enemmän tietoa kommenteista
  • Kuvien omistaja pystyy muokkaamaan kuviensa tietoja yksinkertaisemmin
  • Kevyempi, hienostuneempi ulkoasu ja parannettu käyttökokemus
Tarkoitus olisi siis että perusfunktioiltaan ensimmäinen julkaisu vastaisi vähintään nykyistä versiota Artisokasta, mutta kokemusta, ulkoasua ja käytettävyttä parantaen. Seuraavien päivityksien aikana pyrin saamaan mukaan sitten myös galleriat ja muita parannuksia, joita käyttävät varmasti tulevat keksimään.

Jälleen on hyvin edetty, jussin jälkeen vauhdissa. Kaiken muun pienen (käyttöliittymän parantamista, bugien korjailua yms) ohella olen ehtinyt paria isompaakin juttua työstämään. Ensimmäinen niistä on logo (ja sitä kautta ulkoasu), josta on pari raakaversiota/lähtökohtaa nyt kasassa. Toinen on kaiken informaation siirto nykyisestä artisokasta uuteen ja tämän sainkin jo toimimaan, joten artisokka 2 jatkaa tasan siitä tilanteesta mihin jäätiin.

Tulossa on, julkaistaan kun on tarpeeksi valmis.


Viikonloppuna tuli aika paljon asioita tehtyä artisokkaan. Selvä kynnyskivi julkaisulle on enää vain kuvien tietojen ja itse kuvan muokkaaminen ja poistaminen – myös kuvan lisäämiselle pitäisi kehittää informatiivisempi näkymä.

No mitä sitten tuli tehtyä jos nuo eivät vieläkään ole ratkaistu? No..

  • Uuden käyttäjän rekisteröinti
  • Profiilisivun täysuudistus, välilehdet ja informaation jakaminen niihin (tiedot nyt siististi ja hallitusti)
  • Käyttäjän omien kuvien (profiilikuvat) lisäys ja muokkaus
  • Käyttäjälistauksen ulkoasua korjattu
  • Ulkoasun korjaukset ja CSS-tyylien uudelleenjärjestely ja nimeäminen (mahdollistaa ulkoasun muokkauksen helposti nyt ja jatkossa)
  • Sivutuksen ulkoasu parempi
  • Ongelmat seuraavan/edellisen kuvan valinnassa kuvanäkymässä korjattu
  • Ongelmat kirjautumisessa ja kommenttien eventeissä korjattu (javascriptiä siis)
  • Ongelmat etusivun uutisten RSS-syötteiden näytössä korjattu

Lisäksi paljon korjailua monille tietomalleille (User model varsinkin sai paljon lisää ominaisuuksia), paljon taustakorjailua johtuen aikaisemmasta CakePHP:n päivityksestä ja javascriptin käpistelyä. Kyllä se tästä!


Alkaa kämpän remontti olemaan siinä vaiheessa että elämässä saattaa alkaa riittää aikaa muuhunkin kuin siihen ja työhön, joten tätä artisokan tilannetta voisi taas päivitellä ja katsastaa minne mennään.

Viimeaikaisia pienempiä tekosia:

  • Pellinalushommia: CakePHP alustan päivitys 1.1.15 -> 1.1.19 ja siitä aiheutunut korjauskierros.
  • Profiilisivun muokkaus aloitettu ja tabit käytössä, ei vain näytä vielä kovin hienolta…

Seuraavat suurimmat asiat edessä (ennen minkäänlaista julkaisua):

  • Kuvien päivittäminen ja muokkaaminen
  • Kommenttien muotoilu ja muokkaus
  • Ulkoasu ja javascriptit kuntoon.

On taas jotain tullut tehtyä, mutta pienempää säätöä mikä ei niin paljoa näy käyttäjälle, mutta kuvittelisin että olisin hyvässä vaiheessa kuvien editoimiseen ja betaan siirtymisen suhteen.

  • Käyttäjä voi poistaa omia kommenttejaan (muokkaaminen uupuu vielä)
  • Yhteensopivuus nykyisen artisokan kommenttien kanssa hoidettu kuntoon (eli ei-rekisteröityneiden käyttäjien kommentit, vanhat [url] -ja muut merkinnät pitää laittaa kuntoon myös)
  • Korjailu päivämääränäyttöjä (kommenteissa näkyy mukavammin päivä jolloin kommentti jätetty, esimerkiksi ”Eilen, 13:25”)
  • Pientä muuta hommailua pellin alla

Seuraavat suurimmat asiat edessä ennen kuin alan pistää kuntoon ulkoasua beta-julkaisua varten (galleriat saavat siis odottaa):

  • Kuvien päivittäminen ja muokkaaminen
  • Kommenttien muotoilu
  • Oma profiilisivu uusiksi – sekavuus pois, jaetaan alaosioihin tabeilla: uudet kommenti/viestit, omat kuvat (ja kuvien lähettäminen),  käyttäjän tiedot kuten nimi ja email, käyttäjän artisokan käyttöön liittyviä asetuksia (näkyykö email muille, kommenttien merkitseminen luetuiksi automaattisesti jne), sekä omat galleriat sitten myöhemmin…

Taas vähän hiljaisempaa ollut, mutta pientä edistystä tapahtunut:

  • Kuvien ja profiilien kommentit näkyvät vain ollessa sisäänkirjautunut, eli sinulla täytyy olla artisokka.org-tunnus nähdäksesi muiden kommentit ja voidaksesi kommentoida. Kuvat ja galleriat näkyvät ilman sisäänkirjautumista.
  • Simo toi terveisiä, että saattaisi olla hyvä jos kuviakin voisi profiilien ohella kommentoida ”privaatisti”, eli niin että vain vastaanottaja ja kirjoittaja näkee kommentin. No, nyt se onnistuu.
  • Pientä korjailua sisäänkirjautumiseen ja kuvien lähettämiseen

Mitä ei ole vielä(kään) tehty:

  • Omien tietojen muokkaus (sis. oman kuvan lähettämisen)
  • Kuvien tietojen muokkaus ja kuvan päivittäminen
  • Galleriat